sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hyvällä fiiliksellä vaikeuksista huolimatta

Aika se vaan rientää. Nyt on toukokuun alku, ja kisakausi strattaa jo kahden viikon kuluttua. Kesälomakin kolkuttelee jo ovella, odotan sitä niin innolla! Ihanaa, kun silloin voi nauttia (toivottavasti) lämpöisistä keleistä ulkona, pääsen mökkeilemään ja voin keskittyä melontaan täysillä ilman koulun aiheuttamaa stressiä. Odotan myös innolla kaikkia tulevia leirejä ja kisoja, ne ovat absoluuttisesti kesän kohokohtia. Ainiin, lisäksi saavutan kesäkuussa täysi-ikäisyydenkäisyyden ja suoritan ajokortin... jaiks!

Kuluneet viikot ovat sujuneet treeenien puolesta hieman vaihtelevalla menestyksellä. Palautuminen harjoituksista ei ole sujunut optimaalisesti, mikä on aiheuttanut tälle kontrollifriikki-perfektionisti-luonteen omaavalle neitokaiselle hieman päänvaivaa ja stressiä. Olen pyrkinyt opettelemaan tuosta edellä mainitusta luonteenpiirteestä pois, koska turha stressaaminen kuluttaa jo koetuksella olevia voimavarojani lisää.

Periaatteessahan homma on todella yksinkertainen ja menee näin: kun on väsynyt, pitää vaan levätä niin kauan, kunnes olo on taas tarpeeksi palautunut. Lepääminen ei kuitenkaan ole aina pääkopalle niin helppoa, koska motivaatiota treenaamiseen olisi vaikka muille jakaa. Haluaisin aina vaan treenata väsymyksestä huolimatta ja joskus innostus keuliikin yli oman jaksamisen rajan. Sitä joutuu tasaisin väliajoin muistuttamaan itselleen, että kunto kehittyy levon aikana. Ne ei ole parhaita jotka treenaavat eniten vaan ne, jotka treenaavat viisaimmin!

Olen siispä joutunut lepäilemään väsymyksen takia hieman tavallista enemmän. Nyt onkin tullut taas pohdiskeltua, että mitäs muuta se elämä pitääkään sisällään, kuin melonnan. Tarkoitan tällä sitä, että kun normaalisti päiväni kulkevat herätys-aamutreenit-kouluun-kotiin-treeneihin-kotiin-nukkumaan rytmillä, niin nyt treenien ollessa vähemmällä, aikaa on jäänyt myös elämän muihin osa-alueisiin. Olen käynyt kavereiden kanssa kahvilla ja viettänyt heidän kanssaan muutenkin aikaa. Lisäksi olen innostunut leipomiaan, sekä laittamaan ruokaa. Uusien reseptien kokeileminen ja keittiössä puuhastelu ovat ihanan terapeuttista puuhaa ja hyödyllistäkin kaiken lisäksi!

Positiivisella fiiliksellä siis eteenpäin! Kyllä se kroppakin palautuu, kun muistaa vaan levätä tarpeeksi ja olla stressaamatta asioista.

Mukavaa alkanutta toukokuuta kaikille!

Melontatreeniä keväisessä auringonpaisteessa.

Tällä lähtee päivä käyntiin!


2 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen teksti, tsemppiä kisoihin :)
    Ilon kautta onnistumisiin!

    VastaaPoista