maanantai 16. marraskuuta 2015

Sairastamista


On ihmeellisä, kuinka nopeasti tilanteet voi muuttua ja mitä vaan voi tapahtua. Vasta eilen kirjoitin, kuinka kaikki kulkee tällä hekellä loistavasti. Lauantaina tein tempausennätyksiä puntilla ja melontatreenikin kulki loistavasti, nyt makaan kotona sängyssä enkä pysty edes kävelemään kunnolla.

Eilinen aamu tuli tosiaan vietettyä Valkeakoskella päivystyksessä. Olin saanut perjantai iltapäivän ergotreenistä oikein kunnon rakon oikean käteni keskisormeeni. Lauantaina se ei vielä haitannut menoa yhtään enkä huomioinut koko rakkoa ollenkaan, koska tässä lajissa ne ovat ihan arkipäivää. Olen tottunut läpi vuoden kämmenissäni oleviin rakkuloihin enkä todellakaan ajatellut, että yhdestä rakosta voisi tulla tämmöinen riesa.

Aloin tuntea lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oikeassa hauiksessa ja kainalossani vahvistuvaa kipua ja "pakotusta". Herättyäni olo oli vähän erikoinen, mutta suhteellisen normaali vielä. Ihmettelin vaan, miksi käsivarressani oli punaisia viiruja ja rakkoinen sormeni oli turvonnut lähes kaksinkertaiseksi. Käsivarteni oli kissan raateleman näköinen, sen verisuonet olivat todella punaiset ja aivan ihon pinnassa. Parin tunnin sisällä oloni huononi nopeasti: minua alkoi oksettamaan ja heikottamaan ja lisäksi kuume alkoi nousta. Niimpä päätimme lähteä Valkeakoskelle päivystykseen.

Rutiinitoimenpiteiden jälkeen lääkäri totesi sairaalassa, että olen saanut tulehtuneen rakon kautta iho-ja imusuonitulehduksen (tunnetummin verenmyrkytys) ja se oli levinnyt käsivarresta jalkoihin saakka. Tilanne oli kuulemma suhteellisen vakava ja oli luojan lykky, että tajusimme lähteä päivystykseen niin aikaisin emmekä jääneet seurailemaan oloa kotona. Sain sairaalassa 2g antibiioottia kankkuhin piikitettyinä. Siitä se "riemu" vasta alkoikin, koska tunsin itsen neliraajahalvaantuneeksi piikkien jälkeen kun joka paikkaan särki enkä pystynyt edes sängyssä kääntymään. Joka paikkaa kolotti ja särki.

Viime yön sain nukuttua hyvin ja olo alkaa parantumaan hitaasti mutta varmasti. Kuumettakaan ei enään ole. En vieläkään pysty kävelemään kunnolla koska jalkoja särkee, mutta se on positiivista, että tilanne on edistynyt eikä mennyt huonompaan suuntaan! Sain sairaalasta mukaani kymmenen päivän antibioottikuurireseptin. Kevyttä liikuntaa voin alkaa harrastamaan sitten kun olo sen sallii mutta treeneistä olen nyt sivussa ainakin sen kymmenen päivää.

Tämmöisten takapakkien jälkeen omaa terveyttä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla! Ikinä ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Olen kiitollinen perusterveydestäni, tämäkin tilanne on onneksi "vain" tämmönen ohimenevä juttu! Muistakaahan tekin toverit olla onnellisia omasta ja lähesitenne terveydestä. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti