maanantai 3. lokakuuta 2016

Viikonloppu luonnon helmassa

Meidän äiti on varsinainen vaellusfriikki; varusteet on viimeisen päälle kunnossa, kokemusta on pidemmistäkin vaelluksista Lapin erämaassa ja aina edellisen vaelluksen päätyttyä suunnitteluun otetaan jo seuraava. Tämä mamin vaellusinto on osakseen tarttunut muhunkin ja hänen kauttaan olen löytänyt luonnossa oleilun ihanuuden. On viehättävää tutustua uusiin paikkoihin, nähdä upeita maisemia, nauttia Suomen ainutlaatuisesta luonnosta, neljästä vuodenajasta ja puhtaasta ilmasta. Luonnolla on rauhoittava vaikutus ja metsässä kulkiessa arjen velvollisuudet sekä mielen päällä olevat asiat unohtuvat ihmeellisellä tavalla. Hiljaisuus ja luonnon äänet rauhoittavat mielen ja rentouttavat kehon.


Kun muutama viikko sitten äiti palasi veljensä ja tämän vaimon kanssa perinteiseltä syysvaellukseltaan Lapista, meikäläinen ilmoitti, että haluan vihdoista viimein kokea itse nuo samat maisesemat, luonnon armoilla elämisen ja teltassa yöpymisen. Niimpä päätimme, että kun mun kirjoitukset ovat tämän syksyn osalta ohi, me lähdetään johonkin lähiseudun kansallispuistoista viikonlopun mittaiselle minivaellukselle. Sopivia kohdevaihtoehtoja olivat Repovesi, Seitseminen ja Helvetinjärvi. Repovesi olisi muuten ollut oiva kohde ja upea paikka kokea, mutta yli kolmen tunnin automatka Kouvolan seuduille ei meitä houkutellut. Seitsemisessä olenkin joskus ala-aste aikoina käynyt luokan kanssa päiväretkellä, mutta etenkin minä halusin mielummin pelkästään metsässä kulkemisen lisäksi veden ja upeiden kalliomaisemien äärelle, joten pohdiskelujen jälkeen päädyimme ottamaan kohteeksemme Ruovedellä sijaitsevan Helvetinjärven kansallispuiston.

Päiväretkiä useisiin eri lähikohteisiin on tullut harrastettua monen monta kertaa, mutta tällainen yönyli-retki, ja ennenkaikkea telttamajoitus olivat ihan uusi ja jännittävä kokemus mulle. Joskus pienenä pystytimme teltan kavereiden kanssa takapihalle ja nukuimme sielä lämpimiä kesäöitä, mutta siihen mun telttakokemukset sitten rajoittautuivatkin. Tiesin, että kovalla alustalla ja ahtaassa nukkuessa ei tule varmasti koettua niitä sikeimpiä kauneusunia, mutta eipä se mua haitannut; yksi huonosti nukuttu yö sinne tai tänne ei hyvinvointiani horjuta. Ainut asia, mikä mua tulevassa telttailussa näin keskellä kauneinta syksyä jännitti, oli kylmyys ja kosteus. Yöt kun alkavat olla jo suhteellisen viileitä ja pilkkopimeitä, sekä kosteita, niin ei ole aivan samantekevää, millaisilla varusteilla metsään lähtee. On edessä sitten lyhyt tai pitkä vaellus, niin hyvä varustautuminen on positiivisen luontokokemuksen perusedellytys. Onneksi tässäkin asiassa äiti osasi antaa loistavia vinkkejä!

Lähtötunnelmissa

Lauantai aamupäivänä lähdimme siispä ajelemaan Ruovettä kohti. Hevletinjärven kansallispuistoon oli odotetusti loistavat opasteet, joten matka sujui ilman ylimääräisiä koukkauksia. Ihmiset tuntuvat olevan nykyään todella kiinnostuneita kansallispuistoista ja metsissä retkeily/vaeltaminen vaikuttaa olevan jopa jonkun sortin trendilaji. Meitäkin tuli reissussa vastaan paljon eri ikäisiä ihmisisä niin ryhmissä, kuin yksittäinkin, ja Kankimäen parkkipaikat olivat lauantai- sekä sunnuntaiaamuina aivan tupaten täynnä. Lisäksi Haukanhiedan telttailualueella, jossa yövyimme, oli meidän lisäksi melkein kymmnekunta muuta telttakuntaa. Yllättävän moni on siis vienyt päiväretkeilyn seuraavalle tasolle, panostaen tähän hommaan oikein kunnolla!











Haukanhiedan telttailupaikalle, joka oli siis meidän päämääränä, on lähtöpisteestä kartan mukaan n. 7km matkaa. Melko lyhyt matkahan tuo on, mutta se osottautui näin ensikertalaiselle oikein sopivan pituiseksi matkaksi, sillä aikaa sen kulkemiseen kului yllättävän paljon kymmenkunta kiloa painavien rinkkojen, vaihtelevien maastonmuotojen, Helvtinkolussa kipuamisen sekä pakollisten maisemien-ihalemis-taukojen takia.
Kun saavuttiin sitten iltapäivästä Haukanhiedalle, pystytettiin leiri, heitettiin rinkat telttaan ja lähdettiin tekemään vielä muutaman kilometrin mittainen "verryttelylenkki" ilman rinkkoja. Päivät ne vaan lyhenevät hurjaa vauhti ja ilta alkoikin hämärtää melko nopeasti. Leirille takaisin palattuiamme laitoimme trangian tulille, kaivoimme rinkasta valmiiksi kuivatut kanat, kasvissuikaleet ja sipulisekoitukset ja valmistimme iltaruoaksi kanakasvismuhennosta. Ruoka maistuu aina luonnossa erityisen hyvälle, ja tuntui niin ihanalta istahtaa hämärtyvässä illassa takkatulen ääreen ja lepuuttaa väsyneitä jalkoja. Istuskeltiin keittokatoksella takkatulta ihaillen pitkään, ennen kuin siirryimme otsalamppujen valossa teltalle. Pesimme hampaat tunnelmallisesti tähtitaivaan alla, jonka jälkeen kömmimme kerrospukeutuneina kukin omaan makuupussiinsa telttaan koisimaan. 




Upea auringonlasku <3




Seuraavan aamun valjetessa totesimme, ettei kukaan meistä kolmesta ollut nukkunut kovin hyvin. Itse nukuin tekninen t-paita, pitkähihanen ja fleecetakki + kerraston housut ja fleecehousut päällä ja olin tiukasti koteloitunut termosmakuupussiin, mutta silti mulla tuli kylmänväristyksiä kropan läpi koko yön. Nukuin melko levottomasti ja näin todella outoja unia. Lisäksi tottumattomana pelkän makuualustan päällä nukkuminen pisti selän vähän jumiin, eikä makuupussiin sulkeutuneena ahtaassa teltassa ollut kovin paljon tilaa liikkuakaan. Mutta, niin kuin edellä jo mainitsinkin, olin henkisesti valmistautunut kehnosti nukuttuun yöhön, joten tämä ei tullut yllätyksenä.

Jestas, miten kylmältä ilma tuntuikaan teltasta ulos kömpiessämme. Ei siinä auttanut muu kuin pakata sukkelaan makuupussit ja -alustat, laittaa teltta yhteistuumin kasaan ja lämmittää jälleen kerran trangialla vettä aamupuuroja ja kaffeja varten. Sytytettiin vielä nuotiotuli tuomaan tunnelmaa ja lämpöä aamupalahetkeemme. Oli siinäkin oma ihana fiiliksensä, kun söimme tumput kädessä puuroa ja hörpimme höyryävää kahvia takkatulen lämmitäessä kasvojamme. 

Kylmyydestä huolimatta aamu oli uskomattoman kaunis! Peilityynen järven pinalla leijailevan usvan takaa valkeni kaunis, aurinkoinen päivä. Aamutoimien jälkeen heitettiin rinkat selkään ja lähdettiin talsimaan, jälleen upeita maisemia ihastellen, takaisin lähtöpaikalle. Metsä oli niin kaunis, suorastaan taianomainen, kun auringonsäteet pilkahtelivat mäntyjen takaa ja kasvit kimaltelivat huurteisina. Oli hienoa päästä näkemään, kuinka luonto heräili pikkuhiljaa pakkasyön jälkeen.



















Tämä oli mun ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen vaelluskokemus. Fiilis reissun jälkeen oli väsynyt kaikesta kävelystä ja vähäisestä unesta johtuen, mutta silti niin tyyni ja rentoutunut. En muista, milloin olisin unohtanut kaikki arkiset asiat yhtä hyvin ja pystynyt elämään sataprosenttisesti hetkessä, miettimättä mennyttä tai tulevaa. Reissulta jäi matkamuistoksi leppoinen mieli, kivulias rakko vasempaan kantapäähä sekä todellinen vaelluskärpäsen pistos! Haluan ehdottomasti uudestaan tuonne luonnon helmaan yöpymään ja näkemään sekä kokemaan uutta. Suunnietltiinkin jo, että lähdetääm lämpimämpien kelien saapuessa, ensi keväänä Repovedelle uudelle viikonloppuvaellukselle. Sitä ennen ehdin kuitenkin tekemään useamman päiväeissun lähiretkikohteisiin, kuten esimerkiksi Laipanmaahan. Ja pääseehän tuosta luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta nauttimaan vaikka ihan päivittäin täältä kotoakin, metsien läheisyydessä kun asumme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti